Mitä virkaa torikameralla?

Mika Sankari
SYSMÄ

Lähilehden lukija halusi tietää tarkemmin Hyvien ihmisten torille asennetun Torilive-kameran käytöstä. Säilyykö yksityisyyden suoja? Sysmän kunnan tekninen johtaja Waltteri Martelin vastasi kysymyksiin.

MS: -Torikameran rekisteriselosteessa kerrotaan, että ensisijaisesti kameravalvonnan tavoite on rikosten ja ilkivallan ennalta estäminen. Kuinka valvonta on vaikuttanut asiaan?

WM: -Tallentava torilivekamera on mielestäni toiminut siinä mielessä rikoksia ja ilkivaltaa ennaltaehkäisevästi, että torialue on saanut olla vandalismilta suhteellisen rauhassa koko kesäkauden. Yksittäisiä pieniä tapauksia on ollut, mutta torikahvilan tai torin toimintaa se ei ole häirinnyt.
-Torikahvilaa ehostettiin kauden alkaessa. Se oli ennen remonttia aika karmean näköinen. Sitä oli rikottu ja sotkettu aikaisempina vuosina. Pintoja ehostettiin ja maalattiin, sisään asennettiin keittiövälineitä ja eteen tehtiin terassia. Halusimme välttää aikaisempien vuosien sotkemiset ja näyttää siltä, että kameralla olisi ollut tähän vaikutusta.

MS: -Rekisterin tietoja säilytetään tarpeelliseksi todettu aika. Mitkä tekijät tähän vaikuttavat?

WM: -Kameratallenteet ovat nähtävillä vain erillisen sovelluksen avulla. Niihin pääsen siis käytännössä käsiksi vain minä. Tiedot säilyvät noin viikon verran, kun uusi tallenne korvaa kaikista vanhimman.

MS: -Miksi torikameran nettikanavana on tilattava Youtube-kanava?

WM: -Tallenteisiin ei pääse kanavaa tilaamallakaan käsiksi. Tilaaminen ei siis tuo varsinaisesti lisäarvoa, kun tallenne pyörii koko ajan eikä sinne luoda muuta sisältöä. Joku on silti kanavan tilannut – ehkä huumorimielessä?